Kainuun Rajavartioston Kilta

Marraskuun 30. päivänä vietettiin Kilpelänkankaalla Kuhmossa talvisodan alkamisen 80-vuotismuistotapahtumaa.  Puheen piti Kainuun rajavartioston komentaja, eversti Mika Rytkönen. Tapahtumapaikalta, Kilpelänkankaan muistomerkiltä lähetettiin rajavartioston seppelpartio Laamasenvaaran muistokivelle. Toinen oli omaisten seppele ja toinen Kainuun rajavartioston, Kainuun rajavartioston Killan Kuhmon osaston ja Kuhmon kaupungin seppele.

Talvisodan alkamisen  muistotilaisuus Kuhmossa Kilpelänkankaalla

Kainuun rajavartioston komentajan, eversti Mika Rytkösen puhe muistotilaisuudessa Kilpelankankaan muistomerkillä 30.11.2019.

80 vuotta Talvisodan alkamisesta ja ensimmäisistä uhreista Laamasenvaaralla

Olemme nyt historiallisella alueella historiallisella hetkellä. Päivälleen 80 vuotta sitten Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ja Talvisota alkoi. Ja tästä muutama kilometri itään, Laamasenvaarassa, käytiin Kuhmon osalta Talvisodan ensimmäinen taistelu, jossa menetettiin ensimmäiset suomalaiset ihmishenget.

Syksyllä 1939 tilanne Euroopassa oli kiristynyt. Saksa ja Neuvostoliitto jakoivat Puolan, ja Länsivallat julistivat sodan Saksalle. Neuvostoliitto painosti Baltian maat luovuttamaan käyttöönsä sotilastukikohtia ja aloitti Suomen painostamisen alueluovutusten saamiseksi.

Tällä suunnalla Neuvostoliiton hyökkäyksen valmisteluun liittyvät toimet alkoivat kuulua ja näkyä jo juhannuksen vaiheilla. Valtakunnan rajan takaa kuului räjäyttämiseen liittyviä ääniä, jotka lähenivät vähitellen. Kuusijärven savotalla ja lähiseudun taloissa, kuten Laamasenvaaralla, näitä ääniä kuunneltiin ja ihmeteltiin. Sitten heinäkuun aikana rajamiehet saivat selville, että siellä ollaan tekemässä tietä kohti Suomen rajaa. Rajamiehet näkivät yhä useammin venäläisiä sotilaita liikuskelemassa rajan läheisyydessä. Vaikka uhkaavia merkkejä oli ilmassa ja vaikka sotaa pelättiin, ei sen syttymiseen kuitenkaan uskottu.

Tilanteen takia Kainuun Rajavartiosto tehosti valvontaa ja syksyllä palvelukseen kutsutuilla reserviläisillä vahvistettiin Riihivaarassa olleen vartion vahvuutta. Talvisodan syttyessä tässä suunnassa oli joukkueellinen sotilaita kuuden rajamiehen johdossa.

Laamasenvaaralla, Ala-Laamasessa, asustelivat veljekset Juho ja Antti Malinen perhekuntineen. Ylä-Laamasessa, noin kilometrin päässä, asui Pekka Korhonen perheineen.

Siitä, mitä Laamasenvaarassa silloin 80 vuotta sitten tapahtui, on toisistaan yksityiskohdiltaan hieman poikkeavia aikalaiskertomuksia. Mutta tapahtumien kulku on kohtalaisen selvä.

Kun rajavartioasemalla Riihivaarassa saatiin tieto sodan syttymisestä, käskettiin Laamasenvaaraan evakkokäskyä viemään partio, jossa olivat rajavartiosotamies Unto Kimpimäki ja reservin sotamies Väinö Tauriainen. Evakkoon lähdössä ei hätäilty, vaan jäätiin odottamaan hevosen kanssa myllymatkalla olleita miehiä palaavaksi, jotta saataisiin lapset ja tavarat rekeen. Siinä odotellessa ryhdyttiin partiolle keittämään kahvia. Kun talon tyttö Anna meni hakemaan eteisessä olevasta astiasta kahvinkeittovettä, tuli ovella vastaan venäläisiä sotilaita. Yllättyneet Kimpimäki ja Tauriainen alkoivat mätkimään kutsumattomia vieraita kivääreillään ja saivat heidät ulos pirtistä. Sitten venäläiset alkoivat heittelemään käsikranaatteja ikkunoista sisään. No, Kimpimäki ja Tauriainen heittelivät niitä takaisin vihollisten sekaan, missä ne räjähtelivät. Ainakin yksi kranaatti vieri uunin nurkkaan ja se räjähti pirtissä. Lapset Anna ja Erkki saivat osumia sirpaleista.

Venäläisiä oli siinä vaiheessa jo talon seinustat ja pihapiiri täynnä. Niinpä Kimpimäki ja Tauriainen yrittivät lähteä hakemaan apuvoimia vartioasemalta. Ensimmäisenä ikkunasta hypänneen Kimpimäen onnistui päästä metsän suojaan, mutta Tauriainen kaatui pellolle vihollisen luodista. Samaan aikaan palasivat myllyreissulla olleet. Venäläiset alkoivat ampua myös heitä. Juho Malinen käänsi hevosen ja pääsi pakoon, mutta 13-vuotias Eino Malinen sai surmansa venäläisten luodeista. Hän ja sotamies Tauriainen olivat Talvisodan ensimmäiset uhrit Kuhmossa.

Partion Laamasenvaaran muistokivelle laskemat seppeleet.

Venäläiset ottivat pirttiin jääneen Ala-Laamasen väen vangeiksi. Juho ja Hanna Malisen yksi- ja kolme-vuotiaat tyttäret kuolivat vankimatkalla. Muut palasivat kesällä 1940 vankienvaihdon yhteydessä.

Ylä-Laamasessa oltiin onnekkaampia. Talon isäntä oli tapahtumahetkellä käymässä vartiolla tilannetta tiedustelemassa ja emäntä kotona yhdeksän lapsen kanssa. Kun laukausten äänet alkoivat kuulua Ala-Laamasesta, Korhosten 15-vuotias Väinö-poika keskeytti rankojen teon siskonsa kanssa, karautti reellä kotiin ja sai äitinsä sekä sisaruksensa viimehetkellä pois pihapiiristä.

Sadan metrin päässä tuli itsensä lähes loppuun juossut isäkin vastaan, joka helpottui kun kaikki olivat reessä. Luotien viuhuessa lepikossa Korhoset ajoivat rinnettä alas ja turvaan vihollisen tulitukselta.

Laamasenvaaraan ilmaantuneet venäläiset olivat 54.Divisioonan kärjessä hyökkäävän rykmentin sotilaita. Rajalla hyökkääjää vastassa oli neljä rajamiestä, jotka yrittivät toppuutella noin kahta tuhatta vihollisen sotilasta. Käytännössä viivyttämässä olleet miehet puikkelehtivat metsässä vihollisosaston edessä ja aina sieltä täältä tuikkasivat kivääreillään, kun sattuivat sopivan maalin näkemään.

Ylivoimaista hyökkääjää yritettiin sitten seuraavien päivien aikana pysäyttää. Hetkeksi vihollinen saatiinkin pysäytettyä Kuusijoelle ja Niskakoskelle, ja sitten lopulta kymmenisen kilometriä ennen kirkonkylää, Jyrkänkoskelle. Kiekinkosken suunnassa hyökännyt pienempi vihollisjoukko pysäytettiin Tyrävaaraan, ja lyötiin luutnantti Jussi Kekkosen johtaman osaston toimin.

Kuhmon suunnalla olleita suomalaisten joukkoja saatiin vuoden vaihteen jälkeen vahvistettua, ja tammi-helmikuun aikana täällä hyökännyt vihollisdivisioona saatiin pilkottua motteihin. Rintamalinja muodostui ensin Kuusijoelle josta jouduttiin maaliskuun alussa vetäytymään Löytävaaran tasalle. Löytövaaran puolustuslinja piti sodan loppuun saakka. Osa moteista jäi kuitenkin joukkojen ja etenkin tykistön puutteen takia purkamatta.

Joskus esitetään tulkintoja, että Talvisota olisi voitu välttää tekemällä myönnytyksiä Neuvostoliitolle. Baltian maat, jotka lähtivät myönnytysten tielle, menettivät maailmansodan aikana jopa kolmasosan väestöstään ja vielä sodan jälkeenkin 330 000 niiden asukasta pakkokyyditettiin pois kotimaastaan. Baltit menettivät valtiollisen itsenäisyytensä ja pitkälti myös yksilöiden henkilökohtaisen vapauden. Näin, tai pahemminkin, olisi voinut käydä myös meille.

Helppo ei ollut Suomenkaan tie. Talvisodassa Suomi puolustautui yksin aggressiivista suurvaltaa vastaan, mutta selvisi. Annettu uhri oli raskas, mutta Suomen itsenäisyys ja elämäntapa säilytettiin. Talvisota antoi myös perustan selvitä sitä seuranneesta suuremmasta maailmanpalosta itsenäisenä kansakuntana.

Silloin Talvisodan alussa, olivat rajamiehet täällä tuomassa evakkokäskyä. Taistelujen alkuvaiheessa rajajoukot olivatkin erityisen tärkeässä osassa, ei pelkästään täällä Kuhmossa, vaan koko itärajan pituudelta.

Talvisodassa rajajoukot kärsivät raskaita tappioita. Tänä päivänä Rajavartiolaitoksen rajavartioasemilla ja esikunnissa olevat marmoritaulut muistuttavat meitä jälkipolvia sotien aikaisten rajamiesten isänmaan eteen antamasta uhrista.

Rajavartiolaitoksen päätehtävä koko satavuotisen toimintamme ajan on ollut rajaturvallisuudesta huolehtiminen. Sotiemme aikana rajamiehet ovat sotineet puolustusvoimien mukana.

Myös tänään Rajavartiolaitos ylläpitää toimintakykyä yhteiskunnan turvaamiseksi kaikissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Meillä on valmius tilanteisiin, joissa rajan yli tulee suuri määrä laittomia maahantulijoita sekä tilanteisiin, joissa joudumme turvaamaan alueellista koskemattomuutta tai puolustautumaan aseellista hyökkääjää vastaan yhdessä puolustusvoimien kanssa.

Tänä päivänä Kainuun rajavartiosto vastaa rajaturvallisuudesta 406 kilometriä pitkällä itärajalla Kainuussa ja Koillismaalla. Me olemme olleet jo sata vuotta syrjäseutujen ihmisten tukena ja turvana, ja niin tulemme olemaan myös jatkossa.

Talvisota kesti 105 kunnian päivää. Sota vaati suomalaisilta yli-inhimillisiä ponnistuksia ja suuria uhrauksia.

Meidän velvollisuutemme on huolehtia siitä, että Suomi pysyy puolustamisen arvoisena maana. Ja velvollisuutemme on huolehtia myös siitä, että Suomella on jatkossakin kyky puolustaa itsenäisyyttä ja reagoida kaikkiin uhkiin – niin sisäisiin kuin ulkoisiin. Olemme sen velkaa sotiemme veteraaneille, ja olemme sen velkaa Laamasenvaaran uhreille.

Kainuun rajavartioston uuden lipun naulaustilaisuus 12.12.2006. Naulausvuorossa Kainuun Raja- vartioston Killan puheenjohtaja Jorma Ipatti.

Kainuun Rajavartioston Kilta ry toimii Kainuun ja Koillismaan alueella.

Killan tarkoituksena on maanpuolustushengen vaaliminen, erityisesti Kainuun rajavartioston ja sen toimintapiirissä asuvan väestön toisiinsa lähentäminen, jäsentensä keskeisenä yhdyssiteenä toimiminen, Killan piiriin kuuluvien historiallisten perinteiden ja yhteisten muistojen vaaliminen sekä rajavartiostossa palvelevien varusmiesten viihtyvyyden edistäminen.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Kilta kerää perinneaineistoa, julkaisee Kiltaa koskevia painotuotteita ja muita julkaisuja, elävöittää historiallisia muistoja sekä järjestää juhla-, kokous-, esitelmä-, keskustelu-, retkeily, tutustumis- ja muista saman tapaisia tilaisuuksia.

Rajavartiolaitoksen sivut
Kainuun rajavartiosto 
Rajavartiolaitos – tiedotteet