Kainuun rajavartioston Kilta ry:n kotipaikka on Kajaani.
Sillä on alaosastot:
– Kuhmossa
– Kuusamossa
– Suomussalmella
Kainuun rajavartioston Kilta ry:n kotipaikka on Kajaani.
Sillä on alaosastot:
– Kuhmossa
– Kuusamossa
– Suomussalmella
Kainuun Rajavartioston Kilta ry toimii Kainuun ja Koillismaan alueella. Killan tarkoituksena on maanpuolustushengen vaaliminen, erityisesti Kainuun rajavartioston ja sen toimintapiirissä asuvan väestön toisiinsa lähentäminen, jäsentensä keskeisenä yhdyssiteenä toimiminen, Killan piiriin kuuluvien historiallisten perinteiden ja yhteisten muistojen vaaliminen sekä rajavartiostossa palvelevien … Lue loppuun
Lauantaina 29. maaliskuuta 2025 saimme kokoontua Kuhmo-talolle juhlistamaan pitkäaikaisen kiltaveljemme Matti Halosen saamaa sotakamreerin arvonimeä. Paikalle oli saapunut perheen, kiltaveljien ja rajasisarten lisäksi myös vanhempi sotakamreeri, Matin kanssa samalla luutnanttikurssilla ollut rajakapteeri evp. Tauno Oksanen Lieksasta.
Kuhmon osaston puheenjohtaja Janne Mattila luovutti juhlatilaisuudessa Matille tasavallan presidentti Stubbin ja pääministeri Orpon allekirjoittaman avomen kirjeen, jolla hänelle annettiin sotakamreerin arvonimi.
Onnittelut vielä kerran Matille arvonimestä!