Historiaa esillä Kuhmon kirjastossa

Myös rajakoirat ovat kuuluneet tärkeänä osana rajan valvontaa. Kuvassa rajakoirat Tuisku ja Abbot.

Kainuun rajavartioston Killan Kuhmon osasto järjestää rajavartiolaitoksen toimintaa esittelevän näyttelyn Kuhmon kaupunginkirjastossa maanantaista 18.3. alkaen. Näyttely päättyy lauantaina 30.3.

Rajavartiolaitoksen 100-vuotisjuhlapäivänä kiltaosasto tarjoaa kello 10 alkaen kahvit paikalle saapuville.

KR Kilta toimii ajan hengessä

Näyteikkuna

Rajan perinneyhdistyksen kesäpäivät jatkuivat sunnuntaina jumalanpalveluksella, seppeleenlaskulla sankarihaudalle. Sen jälkeen olivat vuorossa kirkkokahvit ja päivien päätöstilaisuus seurakuntasalissa.

Kainuun Rajavartioston Kilta ry toimii Kainuun ja Koillismaan alueella.

Killan tarkoituksena on maanpuolustushengen vaaliminen, erityisesti Kainuun rajavartioston ja sen toimintapiirissä asuvan väestön toisiinsa lähentäminen, jäsentensä keskeisenä yhdyssiteenä toimiminen, Killan piiriin kuuluvien historiallisten perinteiden ja yhteisten muistojen vaaliminen sekä rajavartiostossa palvelevien varusmiesten viihtyvyyden edistäminen.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi Kilta kerää perinneaineistoa, julkaisee Kiltaa koskevia painotuotteita ja muita julkaisuja, elävöittää historiallisia muistoja sekä järjestää juhla-, kokous-, esitelmä-, keskustelu-, retkeily, tutustumis- ja muista saman tapaisia tilaisuuksia.